Vanha pappila, akvarelli, 41x31

Vanha pappila, akvarelli, 41x31

Varastossa
Toimitusaika: 7 päivä(ä)

Kuvaus

Valmistunut noin v. 1829. Rakennuksen pohjakaava oli sovellutus 1700-luvun virkatalojen huonejärjestyksestä. Pappilarakennuksen keskellä oli korkea sali, pohjoispäädyssä keittiö ja kamari sekä eteläpäädyssä kaksi kamaria. Ulkoeteiseen nousi kuistin molemmilla sivuilta portaat. Ullakolla oli kaksi lämmitettävää vinttikamaria.

Vuonna 1846 ulkoseinät laudoitettiin ja maalattiin seuraavana vuonna öljymaalilla. Vuonna 1881 rakennusta jatkettiin puolet pidemmäksi ja alkuperäinen taitteinen lautakatto uusittiin päreillä katetuksi satulakatoksi. Samalla rakennettiin nykyiset kolme sisäänkäyntiä. Peruskorjaus tehtiin samanaikaisesti Pielaveden uuden kirkon ulkovuoraustyön kanssa, mistä kertoo myös joidenkin vuorausdetaljien samankaltaisuus: mm. keskimmäisen kuistin nelisakarainen ikkuna on täsmälleen kirkon julkisivuissa olevan ikkunan kaltainen.

Vuonna 1959 rakennettiin kirkkoherralle uusi pappilarakennus lähelle vanhaa, joka muutettiin tällöin seurakuntataloksi.