Puustelli, akvarelli, 41x31

Varastossa
Toimitusaika: 7 päivä(ä)

Kuvaus

Rakennettu 1870-1880-luvuilla, peruskorjaus v. 2006- 2007

Nykyisen kunnanvirastona toimiva Puustellin nimellä tunnettu talo on rakennettu 1870-1880-luvuilla. Alun perin tila, jolla nykyinen rakennus sijaitsee, oli vääpelin virkatalo eli puustelli. Tämä tunnettiin 1800-luvun alkupuolella nimellä Weberilä (Veeperilä). 1800-luvun lopulla virkatalo oli vuokralla mm. kauppias Abel Jäntillä. Tällöin talo toimi kievarina ja päärakennuksen tupa oli hollitupana. 1920-luvulta lähtien talo on ollut Pielaveden kunnan omistuksessa ja toiminut kunnanvirastona.

Rakentamisessa on käytetty pääosin vanhoja hirsiä, joista osa on ajoitettu aivan 1700-luvun alkuun. Hirret ovat peräisin rakennuksesta tai rakennuksista, joitten alkuperää on mahdoton tarkasti enää jäljittää. Todennäköistä kuitenkin on, että rakentamisessa on ainakin osittain hyödynnetty puustellin vanhojen rakennusten hirsiä, joten seinissä saattaa olla ”aitoja” puustellin hirsiä jopa 1700-luvun alusta lähtien.

Rakennuksen peruskorjaus valmistui vuonna 2007. Ulkonaisesti rakennus säilyi nykyisessä asussaan lukuun ottamatta vesikatolle tehtyjä uusia IV-piippuja sekä kadun puolelle tehtyä invaramppia, jota varten entiseen oviaukkoon avattiin ovi.

Korjauksen yhteydessä tehdyssä rakennushistoriaselvityksessä voitiin todeta, että aiemmissa sisätiloihin tehdyistä muutoksista huolimatta rakennus on säilyttänyt yllättävän hyvin vanhoja piirteitään. Vanhaa huonejakoa voi hahmottaa säilyneistä hirsiseinistä, ja etenkin ullakon ja lattioitten rakenteissa on säilynyt paljon 1800-luvulta olevia ja osin jopa vanhempia rakenteita. Korjaustyön toteutusvaiheessa tehty mielenkiintoinen löytö ovat lattian täytepohjana säilyneet vanhat veistetyt lattialankut eli kellekset. 1800-luvulta säilyneitä rakennusosia ovat muutamat ikkunat etenkin luoteispäädyn huoneissa. Todellinen harvinaisuus on kellarin ovena säilynyt leveä peiliovi, joka tyyppinsä perusteella voi olla 1700-luvulta. Ovi on mahdollisesti aikanaan ollut hollituvan ovena.